Nämä 4 ohjetta epämukavien asioiden aloittamiseen olen testannut itse

Nopeasti muuttuva maailma tuo eteen uusia ja vieraita asioita. Miten on mahdollista, että voi innostua sellaisista uusista asioista, joista ei ole pitänyt, ymmärtänyt tai jo vuosia julistanut omaa osaamattomuuttaan kyseisessä aihealueessa. Astuminen epämukavuusalueelle inhottaa. Minulle tällainen asia oli blogin kirjoittaminen. Muistan, miten pidin täysin mahdottomana ajatuksena kirjoittaa koskaan blogia. Jotain julkista, jonka sitten lähettäisin internetin ihmeelliseen maailmaan, täysin oman kontrollin ulottumattomiin. Olin pitkään “pitäis varmaan plokata” moodissa.
Kontrollin puutteen ja häpeän pelon lisäksi pelkäsin ja uskoin, että minulla ei ole mitään kiinnostavaa sanottavaa. Kysyin itseltäni, suhteessa mihin? Reilun vuoden aikana olen muutaman blogin saanut aikaiseksi. Uhkakuvat pilkallisista kommenteista eivät ole toteutuneet. Arki on jatkunut ihan yhtä turvallisena kuin aiemminkin. Intohimo ajatusten jakamiseen on virinnyt. Olen onnistunut, jos joku saa pienen idean tai avun kirjoituksestani työpäiväänsä. Sinäkin voit aloittaa kysymällä itseltäsi: “Mikä olisi pahinta, mitä voisi tapahtua ja miten todennäköistä se on?”

Annan muutaman vinkin alkukipinän sytyttämiseen ja jaan kanssasi, millainen kehitysprosessini on ollut tähän saakka. Matkani bloggaajana on vasta alkumetreillä.

1. Löydä oma motivaatio

Jotain täytyy saada perustaksi, jotta asia voi lähteä kehittymään omassa mielessä suotuisaan suuntaan. Mietin blogikirjoittamisen hyötyjä minulle. Miten kukaan voi tietää, millaisista asioista olen kiinnostunut ja miten voin johtajia ja esimiehiä auttaa, ellen kerro siitä. Päätin uskoa, että minua viisaammat ovat oikeassa. Sosiaalisessa mediassa LinkedIn on hyvä kanava profiloida omaa osaamista. Päätin ajatella, että blogit kuuluvat tähän tekemiseen luonnollisena osana. Bloggaus voi olla tapa helpottaa elämääni. Siemen oli kylvetty. Jotain sellaista oli löytynyt, joka voisi viedä minut yrittäjänä ja onnistujana pisteestä A pisteeseen B.

2. Pääse yli aloittamisen tuskasta

Joskus ikävän tai epämieluisan asian ajattelukin voi tuntua tuskaiselta. Kirjoittamisen aloittamiseen oli aluksi korkea kynnys. Opin, että luovan hetken ja inspiraation odottelu on loputonta odottamista. Täydellistä hetkeä ei tule koskaan tai kerran vuodessa täydellinen hetki ei riitä muutaman blogin kirjoittamiseen vuodessa. Francesco Cirillo on luonut hyvän Pomodoro tekniikan, jota kannattaa kokeilla.

  1. Sulje kaikki häiriötekijät. Myös sähköposti ja some pling plongit puhelimesta.
  2. Aseta hälytys kännykkään soimaan 25 minuutin päähän.
  3. Keskity korkealla intensiteetillä 25 minuuttia. Ennen aloitusta voi auttaa, jos teet läsnäoloharjoituksen ja tyhjäät turhan metelin päästäsi.
  4. Palkitse itseäsi tämän jälkeen ainakin viisi minuuttia keskittymisestä jollain, mikä tuottaa sinulle hyvää mieltä. Se voi olla musiikkia, puhelu ystävälle, kahvikuppi.

 

3. Hyväksy turhautuminen siihen, ettet ole heti täydellinen

Turhautuminen siihen, että blogin rakentaminen ei ole vieläkään selkäytimessä on läsnä edelleen. Kuvien hakeminen, otsikon rakentaminen, väliotsikoiden käyttäminen, kirjoituksen rakenne, julkaisuaika ja jakaminen. Jokaisen blogin kohdalla välitön tunnereaktio on edelleen että pieleen meni. Olen jo kuitenkin oppinut hieman armollisuutta ja otan ajatuksen heti kiinni. Korvaan sen hyväksynnällä, opin kaiken aikaa. Ehkä jokin asia meni tällä kertaa vähän paremmin kun aiemmin ja voin miettiä, miten voisin parantaa niitä asioita mihin olen tyytymätön. Voinhan tässä välissä hieman lukea aiheeseen liittyviä kirjoituksia, joista saan hyviä jatko ideoita kirjoittamiseen. Blogien välissä aivot toivottavasti ”sulattelevat” näitä asioita ja ovat taas hieman valmiimpana seuraavaan kirjoitukseen. Oppiminen vaatii sulatusaikaa aktiivisen opiskelun lisäksi. Hyvin usein tätä edestakaista liikettä tarvitaan paljonkin oppimisprosessin aikana. Varmasti moni on huomannut tämän ilmiön. Aamulla herätessä jokin ongelma on kuin itsestään ratkennut yön aikana ja vastaus on aamulla mielessä kirkkaana.

4. Toista

Kaikki oppiminen tarvitsee toistoa. Olen huomannut, että kirjoittamista kannattaa tehdä osissa. Useaa blogi aihiota voi työstää eteenpäin pieninkin askelin. Kyllä, blogin ei tarvitse todellakaan syntyä kerralla täydellisesti jäsennettynä ajatuksen virrasta. Mitä enemmän kirjoitat, sitä luontevammin teksti alkaa syntyä. Mitä enemmän osaat jotain, sitä kivempaa se on. Olet varmasti huomannut tämän jo opiskellessasi. Esimerkiksi kielissä, sanojen kirjoittaminen toistuvasti paperille saa ne paremmin tarttumaan mieleen. Matematiikan tehtäviä tekemällä samoista aiheista, auttaa ratkaisemaan nopeammin kokeessa vastaan tulevan tehtävän. Mitä enemmän kasaat aivoille materiaalia, sitä helpommin aivot suoriutuvat tehtävästä. Kuten kaikki, mitä haluat viedä eteenpäin, bloggaaminenkin täytyy olla ajankäytön suunnitelmassa. Olen huomannut, että jos kirjoittamista ei ole kalenterissani, se jää tekemättä.

Kokeile sinäkin jotain, mitä tiedät että pitäisi muttet ole vielä aloittanut
Uusien asioiden aloittaminen on helpottunut valmentajakoulutuksen jälkeen. Valmennuksessa opitaan paljon itsensä johtamisesta.

Vastaa