Oikeassa olemisen tuska & 5 herättävää kysymystä

“Haluatko olla oikeassa vai naimisissa?” on humoristinen sutkautus, joka ensin huvittaa, mutta herättelee ajattelemaan asiaa laajemmin. Voiko kysyä myös, haluatko olla oikeassa vai menestyä? En tiedä olenko oikeassa, mutta minusta tuntuu että suomalaisessa työkulttuurissa on äärimmäisen tärkeää olla oikeassa, jotta näyttäisi haluttua johtajuutta ja asiantuntijuutta – kaikessa. Todellisuudessa kuitenkin tiedämme, että yhteistyössä on valttia kuunnella kaikkien näkemyksiä ja pohtia asioita yhdessä. Se tuo parempia tuloksia. Työelämä on myös muuttumassa kaiken aikaa siihen suuntaan, että esimies ei enää ole se joka osaa tiimin jäsentensä työtehtävät. Esimiehet tarvitsevat yhä enemmän taitoja johtaa ilman oikeiden vastausten antamista.

Työelämä muuttuu suuntaan, jossa esimies ei enää osaa tiimin jäsentensä työtehtäviä

Elämme faktojen täyttämässä maailmassa. Kaikkea, mitä ei ole tieteellisesti todistettu, pidetään usein olemattomana. Kuitenkin tiedämme, että maailmassa on suhteellisen vähän asioita, jotka ovat absoluuttisia faktoja. Usein myös kehityksen edetessä, uudet tutkimukset kumoavat vanhoja.

Oikeassa olemisella voi olla muitakin tehtäviä. Kun kerrot toiselle, että hän on oikeassa, mitä haluat samalla kertoa. Haluatko antaa arvostusta, kunnioitusta, vahvistaa yhteenkuuluvuutta? Aiheuttaako tämä sen, että ollaksesi itse arvostettu ja kunnioitettu, pidät kynsin ja hampain kiinni siitä, että olet aina oikeassa?

Oikeassa oleminen luo turvallisuutta. Itselle tuttu tapa tehdä ja ajatella asioita, pitää asiat hallinnassa. Näin koen ainakin itse. Ravistelu pois tästä illuusiosta ja päätös suhtautua avoimesti toisen esittämään toimintatapaan tai ajatukseen voi synnyttää odottamattomia oivalluksia.

Suurin osa faktoistamme liittyy omiin kokemuksiimme

Mitä tapahtuisi, jos seuraavassa keskustelussa et aiheeseen liittyen ilmoittaisikaan tietäväsi oikean vastauksen tai totuuden asiasta. Suhtautuisitkin omaan totuuteesi näkökulmana, johon kerrot perusteluksi ne kuvittelemasi faktat. Tosiasiahan on, että suurin osa faktoistamme liittyy omiin kokemuksiimme. Omat kokemuksemme ovat tuskin tieteellistä kriteeristöä täyttäviä faktoja. “Näin on aina meillä tehty”, sisältää melko hatarat parhaan käytännön todistavat perusteet.

5 herättävää kysymystä oikeassa olemisen tuskaan

  1. Mistä tiedät, että olet oikeassa?
  2. Mitä tapahtuisi, jos päästäisit irti oikeassa olemisesta?
  3. Mitä sinulle merkitsee olla oikeassa?
  4. Mitä oikeassa oleminen vaikuttaa ihmissuhteisiisi työssä ja kotona?
  5. Mitä pitäisi tapahtua, että et enää olisi tässä asiassa oikeassa?

Mieti vielä, mitä todellakin tapahtuisi, jos kokouksessa tai keskustelussa sanoisit että et ole varma mikä on oikea vastaus? Menettäisitkö arvovaltasi, naurettaisiinko sinulle tai kävisikö niin ettei sinulta enää koskaan kysyttäisi mitään? Vaikka olet juuri leijaillut innosta puoli metriä ilmassa uusien ajatustesi ja ratkaisuehdotustesi lumoissa, mitä tapahtuisi jos kertoisitkin että sinulla on joitain ajatuksia, mutta et tiedä ovatko ne oikeita ja hyviä. Entä jos kertoisit myös että haluaisit kuulla mitä muut ajattelevat? Taistele oikeassa olon kulttuuria vastaan ja ole kapinallinen. Sano rohkeasti: “En tiedä, mutta olisin kiinnostunut pyörittelemään asiaa kanssanne.”

Valmennuksessa oppii samalla itsekin coachingia – valmentava johtajuus siirtyy samalla työpaikalle

Valmennuksessa coach ei koskaan neuvo asiakastaan. Se vaatii valmentajalta irti päästämisen treenaamista, että ei kerro omia tietojaan ja ratkaisujaan. Se taito kehittyy tekemällä harjoituksia koulutuksen aikana. Mikä parasta, myös valmennettava asiakas alkaa oppia sitä valmennuksen edetessä. Syntyy valmentavaa johtajuutta myös työpaikalle.

Mitä sinä ajattelet oikeassa olemisesta? Mikä meidät saa olemaan niin usein oikeassa, silloinkin kun on kyse vain meidän omista uskomuksistamme? Vai onko tässä kyse jostain aivan muusta?

Keskustellaan lisää 044 099 8898 /  taru.tuomisto@menesty.fi

Vastaa